Doggy

Olen helposti koukuttuva ihminen, ja internet se vasta koukuttava on. Ensimmäisiä nettiasioita, joihin muistan koukuttuneeni modeemin tultua taloon, oli Doggy-arcadepelin pelaaminen. Funplanet-pelisivuston koirapeliä oli ihan pakko pelata monta kertaa päivässä, vaikka siitä sai aina haukut ainakin pelivuoroa odottaneilta sisaruksilta.

Suomeksi pelin lataumisikkunassa taisi lukea "Doggy valitsee oikotien".

Peliruutu oli kooltaan jokseenkin oheisen kuvan kokoinen. Ruudussa aivan tolkuttoman hitaasti ja luonnottomasti kahdella jalalla lipunutta koiraa ohjattiin nuolinäppäimillä ja hyppyytettiin poimimaan timantteja. Välillä vastaan osui vihollisia, jotka taisi saada pois päiviltä hyppäämällä niitten päälle. Tuiki tavallinen peli siis, mutta ihmeen addiktoiva. Yleensä pelin latautuminen kesti pitempään kuin sen pelaaminen.

Näin jälkikäteen olen miettinyt, mikä pelissä mahtoi viehättää varhaisteini-ikäistä (harmikseni en muista tarkempaa ikää). Kenties Doggy oli sopivan aivotonta viihdettä Funplanetissa niin ikään pelattujen haastavien sanapelien vastapainoksi. Lisäksi Doggy oli harmiton ja hyväntuulinen peli, jossa ei veri lentänyt eikä huudeltu pelottavia ölähdyksiä toisin kuin isoveljen pelaamassa Wolfensteinissa (no joo joo, pelasin sitä minäkin joskus). Sitä saattoi pelata kilpailumielessä vuorotellen pikkusiskon kanssa.

Luulen kuitenkin, että yksi tärkeimmistä syistä opetella pelaamaan jotakin tietokonepeliä oli ikäluokan sosiaalinen paine. Kun netti oli vallannut kotitietokoneet, ikäluokan keskuudessa oli hyväksytympää sanoa pelaavansa joskus jotakin peliä ja olla tietävinään nettipelaamisesta kuin olla täysin tietämätön. Piti ymmärtää jotain pelien lajityypeistä ja perusperiaatteista. Doggy toimi täysin samoin kuin esimerkiksi Super Mario, jota en koskaan ole pelannut, mutta josta oli mahdollista tajuta jotain karttuneen genretietouden ansiosta.

Doggy ja vihollinen luonnollisessa koossa.

Miten sitten päädyin Doggyn pariin? Netinkäyttäjänoviisina en osannut etsiä sieltä itse juuri mitään, joten kaikki tietämäni sivustot olivat yleensä jonkun toisen näyttämiä. Muistelen, että Funplanet-pelisivuston esitteli joku kapinallinen ranskanryhmäläinen, kun olimme päässeet koulun atk-luokkaan pelaamaan ranskankielisiä sanaristikkopelejä. Tämä on ilmeisesti erittäin yleinen ilmiö: kun oppitunnilla tehdään jotain tavallisuudesta poikkeavaa, kuten monisteitten täyttämisen sijaan pelataan oppimispelejä tietokoneella, osa oppilaista alkaa tehdä määrätyn homman sijasta sitä, mitä tekisi kotonakin. Tässä tapauksessa kapinalliset hakeutuivat nettiin heti kun opettajan silmä vältti ja toimivat suunnannäyttäjinä meille netin ihmeistä vähemmän tietäville. Huh huh, millaista mielenosoitusta! Joka tapauksessa kotona piti tutkia, millaisia pelejä nämä avantgardistit olivat pelanneet.

Alkeellisella nettipelaamisella oli nuorelle netinkäyttäjälle siis välillisesti sosiaalinen funktio. Yleisesti tunnettuun toimintaan osallistumisella saattoi viestittää ryhmään kuuluvuutta ja samalla tietystä joukosta erottautumista. Doggyn pelaaminen sopi ajan ja yhteisön henkeen muttei mennyt liikaa pahisten puuhien puolelle.